Tai valitse jokin näistä maukkaiksi todetuista mustikkapiirakkaohjeista:
Tämä on Villikatajan blogissa julkaistu erittäin suosittu mustikkapiirakkaresepti, jonka alkuperä juontaa Etelä-Karjalaan. Karjalaisnainen oli tuonut työpaikan taukohuoneeseen pellillisen tätä, ja sen herkullisuudesta johtuen se päätyi eri vaiheiden kautta Villikatajan blogiin, sitten tänne Mustikkapiirakka.comiin ja toivottavasti pian myös teidän lukijoiden kahvipöytiin.
Ensimmäiseksi vatkataan piirakan pohjaa varten pehmeä margariini ja sokeri keskenään kunnes niistä muodostuu vaahtoa. Lisätään sitten kananmunat joukkoon yksitellen ja samalla vatkaten. Sekoitetaan sen jälkeen kuivat aineet yhteen ja lisätään ne taikinaan. Taikina on nyt valmis levitettäväksi joko uunipellille tai piirakkavuokaan.
Päällisen tekemistä varten levitetään ensimmäiseksi piirakkapohjan päälle litran verran mustikoita. Sitten kulhossa sekoitetaan kermaviilistä, sokerista ja munista tasainen seos, joka valutetaan mustikoiden päälle. Nyt piirakka on valmis paistettavaksi. Sitä paistetaan 200 °C lämmössä noin 30–40 minuuttia.
"Äidin mustikkapiirakka" on saanut pisteet 8.3 yhteensä 10 pisteestä. Piirakkaohje on arvosteltu 4 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.
Kiitos äiskä!